Varangin niemimaa 2018

Varangin niemimaa 2018 vaelluskartta

Kesän 2018 vaellusreissulla päätimme tutustua hieman Varangin niemimaan kansallispuistoon Norjassa. Viime vuosina on nettiin ilmaantunut retkikertomuksia, jotka herättivät kiinnostuksen aluetta kohtaan. Vuonna 2006 perustettu kansallispuisto tarjoaa retkeilyturistille sopivan kohteen muutaman päivän mittaiselle retkelle. Ensi alkuun hankimme alueen 1:50 000 maastokartat (3 kpl, Norge-serien Hamningberg, Vardö ja Jakoselva). Nettikertomusten, Google Earthin sekä maastokarttojen avulla muotoutui jonkinlainen reittisuunnitelma. Karttatarkastelun perusteella alueella ei ole kovin suuria korkeuseroja, eli helppoa kulkua olisi luvassa. Varustauduimme omatoimiretkeilyyn eli otimme mukaan teltan majoittumista varten sekä eväät 10 päivän varalle.

Vadsö, parkkipaikka - Nattfjelldal
Korkeuskäyrä Vadsö, parkkipaikka-Nattfjelldal

Lauantaina 28.7.2018 aamulla klo 05:00 lähdimme autoilemaan Oulusta kohti pohjoista. Auton tankkaus Iissä Kärkkäisellä. Kuivaniemi, Simo, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Sodankylä, Vuotso jäivät taakse, kunnes Saariselän kohdalla piipahdimme ostoskeskus Kuukkelissa ostaen 5 litraa lähdevettä. Inarissa tankkasimme taas autoa Nesteellä ja kävimme samalla munkkikahvilla. Kaamanen, Utsjoki, Nuorgam, Bolmak, Skippagurra seurasivat, kunnes käänsimme auton kohti Varangin vuonoa. Autoilimme vuononrannan tietä aina Vadsön kaupunkiin saakka ja siellä käännyimme Markvegenille suunnaten kohti tunturia.

Vesisaari (Vadsø) Tien päässä oli hiljattain tehty suuri parkkialue, johon pysäköimme auton klo 15:04. Valmistimme parkkialueella lähdevedestä, pasta-ateria pussista ja säilykelihapullista ravitsevan aterian, jonka aterioimme. Tämä on hyväksi havaitsemamme eväs, jolla jaksaa tarvittaessa patikoida vaikka 30 km vaelluksen 1. päivänä. Sitten vaihdoimme kulkuvaatteet päälle, helteisen (+24 astetta) sään vuoksi varustuksena olivat shortsit ja ohut paita. Rinkkojen pakkaus ja punnitus, 22,88 kg ja 22,62 kg. Hellettä oli kesällä 2018 ollut jo pitkään, maastossa ei välttämättä vettä olisi, joten otimme molemmat vielä litran lähdevettä mukaan. Parkkialueelta lähtee merkitty polku kohti Nattfjelldalia, jonka olimme suunnitelleet ensimmäisen päivän päämääräksemme. Tätä polkua lähdimme kulkemaan, aluksi oli loivaa nousua, ja kuumasta säästä johtuen kuljimme hitaasti. Niinpä meidät pian saavuttikin iäkkäämmän puoleinen norjalaismies meitä tervehtien ja, kuten tavanomaista, kansallisuuttamme ja retkemme tarkoitusperää kysellen. Muistin sopukoista kouluruotsia tavoitellen vastasimme olevamme päiväretkeä pidemmällä vaelluksella (på langtur) ja suomalaisia. Hän totesi esi-isänsäkin olleen suomalainen, joka oli tullut Varangille 1890-luvulla Sodankylästä. Itse hän oli matkalla parin kilometrin päähän perheen kesämökille Nattfjelldalin alapuolelle puron varteen. Hän totesi, että tunturit täällä eivät ole kovin korkeita ja niin muodoin maasto on helppoa, mutta hän varoitti, että kivikkoa riittäisi, kun pääsimme vähän pidemmälle tunturiin. Patikointivauhtiamme hän piti hieman hitaana ja meitä nuorina, mihin totesimme kaiken olevan suhteellista. Vielä hän tiedusti, että olihan meillä vaelluskokemusta, jota toki vakuuttelimme olevan, vaikkakin mielessämme pienen kysymysmerkin tähän ehkä asetimmekin. Kulkumme oli edennyt puron, Storelva, varteen, jäimme purosta vettä juomaan ja norjalaismies jatkoi reipasta kulkuaan meille lykkyä tykö toivottaen. Erämaan rauhan taas palattua keskuuteemme jatkoimme Nattfjeldaliin, viimeistenkin kesämökkien jäädessä taaksemme ylitimme laakson puron ja nousimme laakson eteläiselle, vasemmalle laidalle. Loivahkosti nousimme laakson reunaa seuraten kuivalla varpukankaalla. Matkan edetessä avautui yhä parempia maisemia alas laaksoon, laakso oli loppuosaltaan jo rotkon tai kanjonin tyyppinen, seinämät olivat jyrkät ja laakson perällä vesiputous solisi alas kanjonin pohjalle.

Laakson perällä vesiputous solisi

Putouksessa virtasi vettä vähänlaisesti ja ylitimme puron heti putouksen yläpuolelta. Pian löysimmekin sopivan teltan sijan ja leiriydyimme klo 19:40 327 m korkeudelle, taivalta oli taittunut 8,8 km. Iltapalana oli Reiter pasta naudanliha ja paprika (Pasta with beef and pepper). Sää oli edelleen lämmin ja aurinkoinen, hyttysiä ei ollut. Illalla tarkeni vielä käydä kasvojen pesulla purolla. Yölepo alkoi klo 22:05, ei ollut kylmä.

Nattfjelldal- Björnskardet - Björnskardet-sola
Korkeuskäyrä Nattfjelldal- Björnskardet

Sunnuntaina 29.7.2018 herätys klo 06:00, aurinkoista, pilvetöntä, tyyntä. Aamupalaksi nautimme Reiter Metsästäjän pataa (Beef noodles and mushrooms) sekä kupilliset pikakahvia sekä 5-7 keksiä. Helteinen sää jatkui, säteilyaltistus pitkän päiväpatikan aikana olisi suurta, joten varustauduimme ihon peittävällä vaatetuksella, shortsit eivät nyt tulleet kyseeseen, vaan varustuksena olivat ohut urheilukerrastohousut sekä ohut pitkähihainen paita, hanskat, lippalakki ja lakin alle viritettynä ohut harsopyyheliina peittämään niskan, korvat ja osin kasvotkin, nenä ja leuka saivat kerroksen aurinkosuojavoidetta. Täytimme myös juomapullot siltä varalta, että vettä ei matkan varrelta löytyisi. Lähdimme kävelemään klo 08:10 suuntana pohjoinen. Ensiksi edessä olisi 406 m korkean Steinfjellet-tunturi. Ennen tunturiin nousua löysimme puron ja hörppäsimme muutaman mukillisen vettä purosta. Tunturin ylitys sujui hyvin eikä kivikkoakaan ollut pahemmin. Seuraavassa notkossa saavutimme Ridelva-puron, jossa vettä virtasi vähän enemmän, jäimme puron partaalle tauolle ja söimme suklaapatukat. Sitten olikin edessä 545 m korkea Falkfjellet-tunturi, suuntasimme pohjoiseen kohti tunturin huippua ja lähdimme nousuun yhä kivikkoisemmaksi muuttuvassa loivassa rinteessä. Päästyämme tunturin tasaisehkolle kivikkoiselle laelle huomasimme GPS-laitteen avulla, että olimme tulleet jonkin verran huipun itäpuolelle. GPS-laitteen avulla etsimme sitten huippua ja pian näimmekin huipun merkiksi rakennetun kivilatomuksen noin kilometrin päässä. Sinnepä suuntasimme tunturia huiputtamaan.

Falkfjellet 545 m Huipulla oli tuulta jonkin verran, kivilatomus tarjosi suojaa tuulelta ja auringolta, pidimme sen varjossa tauon syöden beef jerkyä. Seuraava tavoitteemme oli Björnskardet, kahden tunturin välinen kapea korkeareunainen sola. Falkfjelletin pohjoisrinne oli kovin kivikkoista sekin ja laski varsin loivasti, matka tuntui pitkältä. Pidimme välillä patukkataukoa rinteessä vettä pulloista juoden. Lopulta pääsimme alas 300 m korkeudelle ja saavutimme siellä virtaavan puron. Puron varrella pidimme vielä tauon ja söimme suklaapatukat. Sitten seurailimme puron vartta lähelle Björnskardetia etsiskellen paikkaa teltalle. Sopiva teltan paikka löytyikin ja klo 16:34 leiriydyimme puron varren ruohikkoiselle niitylle 248 m korkeudelle, kävelymatkaa oli kertynyt 18,8 km.

Leiri ruohikkoisella niityllä

Lepo teltan suojassa olikin nyt tarpeen. Lepäilyn päätyttyä klo 18:03 lähdimme ilman rinkkoja iltalenkille katsomaan Björnskardet-solaa sekä sen toisella puolella sijaitsevaa Björnskardhytta-autiotupaa. Kulku solan läpi oli melko hankalaa kivikkoisuuden sekä välillä jyrkkien rinteiden vuoksi, mutta sola oli lyhyt ja sen jälkeen kulku oli helpompaa, joskin ennen autiotuvalle saapumista piti kulkea kahden jyrkkäreunaisen purokurun poikki (nämä olisi voinut kiertääkin idän puolelta, mutta me kuljimme suorasuuntauksella). Björnskardhytta on paikallisen Punaisen Ristin ylläpitämä pieni avoin tupa, jossa oli vuodepaikat neljälle, kamina, polttopuita, kaasuliesi ym. tykötarpeet. Tuvan vieressä virtasi pieni puro, tuvan takana oli ulkohuussi. Kurkkasimme tupaan pikaisesti ja lähdimme sitten paluumatkalle telttaa kohti. Ilta-auringon suunnassa lännessä näkyivät Skipskjölen- tunturiryhmän korkeimmat 634 m ja 636 m korkuiset huiput tummina. Idän suunnalle taas jatkui Komag-joen laakso kohti kaukana olevaa Barentsinmerta, Andre porten jokimutkaa reunustavat korkeammat harjanteet erottuivat illan autereesta. Näimme myös yhden vaeltajan alhaalla jokilaaksossa, hänen kulkunsa kävi idän suuntaan. Kuljettuamme jälleen Björnskardet solan läpi saavutimme teltan klo 21:00 aikoihin. Iltapalaksi valmistimme Reiter kanamakarooni pataa (Chicken noodles hot pot) sekä söimme loput päivän beef jerky annoksesta. Pitkän päivän päätteeksi tuumasimme, että sää oli ollut vähän liian kuuma kävelemiseen, vettä oli onneksi löytynyt riittävästi maastosta. Seuraavalle päivälle oli tilauksessa lyhyempi ja helppokulkuisempi kävelyreitti. Hyttysiä ei ollut täälläkään, yöllä ei ollut kylmä.

Björnskardet - Skipskjölen
Korkeuskäyrä Björnskardet-Skipskjölen

Maanantaina 30.7.2018 nukuimme hieman pitempään, herätys oli vasta 06:15. Aurinkoinen, helteinen sää jatkui. Aamiaisena oli Reiter pasta bolognese kanssa naudanliha (Pasta bolognese with beef) ja pikakahvia keksien kera. Edellisen päivän patikoinnista ja lämpimästä säästä aiheutunut nestehukka ja yleinen voipuneisuus vaativat korjaamista, joten aluksi vain lepäilimme urheilujuomaa siemaillen. Toimintakyky palautuikin aika pian. Päivän kävelyosuudelle lähdimme klo 10:25, auringolta suojaava varustus oli jälleen päällä. Totesimme pian olevamme suorastaan nousukunnossa, joten suunnaksi otettiin viereisen tunturin 571 m korkuinen huippu. Nousumetrejä kertyi melko nopeaa ja maisemia avautui taaksepäin. Kivikkoja pystyimme välttelemään aika pitkälti, mutta jyrkempi loppunousu tunturinharjalle oli kivilouhikkoa. Varangin tunturit ovat matalia, joten olimme huipulla varsin pian.

Loppunousu Kjöltindan tunturinharjalle oli kivilouhikkoa Istahdimme alas ja pidimme taukoa suklaapatukat syöden. Maisemaa näkyi aika laajalti, Skipskjölen 636 m huipun alla näkyi lumilaikkukin. Seuraava tavoitteemme oli päästä leiriin huipun 636 m lähistölle ja saada näin hyvät asetelmat mahdollista huiputusreissua ajatellen. Kivikkoisesta tunturista laskeuduimme länsiluoteen suuntaan reilun 400 m korkeudelle, missä maasto oi vähemmän kivikkoista ja paremmin kävelyyn sopivaa. Sitten jatkoimme länteen samalla korkeudella. Maastossa vallitsi kuivuus ja tauolla beef jerkyä pureskellessamme koimme hienoista huolestumista veden saamisesta, olisiko leiriytymisen mahdollistavaa veden lähdettä edempänä laisinkaan? Huolemme hälveni, kun seuraavalla karttaan merkityllä purolla virtailikin vettä kivien välissä. Pidimme siinä taukoa mukikaupalla vettä kulautellen. Puron ympäristö oli kylläkin kivikkoista, joten siinä ei oikein leiripaikkaa olisi. Nestetankkauksen jälkeen jatkoimme pienen harjanteen ylitse kohti seuraavaa karttaan merkittyä purolaaksoa. Iloksemme totesimme siellä olevan ruohikkomaatakin ja klo 15:40 pääsimme leiriytymään puron varren nurmelle 422 m korkeudelle 9,5 km päivämatkan jälkeen. Vettä purossa oli varmaankin vähemmän kuin tavallisesti, mutta sitä oli kuitenkin riittävästi. Sää oli edelleen kovin lämmin, mutta tuuli oli virinnyt ja pilviä oli alkanut kerääntyä taivaalle. Niinpä jo 17:35 aikaan lähdimme huiputusretkelle kohti Skipskjölen 636 m huippua. Nousu sujui helposti, toki kivikkoa oli. Huipulla oli pari isoa tooria eli eroosiolta säästynyttä kalliopaatta kivikon ympäröimänä, korkeamman toorin päällä oli iso kivilatomus. Sen kolosta löysimme muovipussiin suljetun filmikotelon, jossa oli pahvilappu.

633 klubin jäsenet

Lapun tekstin mukaan kolme norjalaista olivat perustaneet 633 klubin, johon voisi jäseneksi liittyä vain täällä huipulla rustaamalla nimensä pahviin. Meillä ei ollut kynää mukanamme, joten emme päässeet klubiin. Maisemaa oli joka suuntaan, näimme mm. erikoisen korkealla 548 metrissä sijaitsevan järven lännen suunnalla, pohjoisessa Krokfjelletin korkeata törmää, sekä idässä Sandfjorddalenin laakson alkua sekä Komag-joen laaksoa. Kävimme vielä katsomassa tunturin pohjoisinta 614 m korkuista sivuhuippua ennen kuin laskeuduimme rinteen lumilaikkua hyödyntäen alemmas, missä maasto oli vähemmän kivikkoista. Jatkoimme sitten teltalle, missä olimme klo 20:01. Huiputusreissun pituus oli 4,7 km. Aurinko oli mennyt pilveen ja jokunen sadepisarakin satoi. Ruokailimme Reiter stroganoff riisillä aterian (Beef Stroganoff). Enempää ei sitten satanutkaan. Yölepo alkoi klo 21:55.

Skipskjölen - Njuvvcagurjavrrit
Korkeuskäyrä Skipskjölen-Njuvvcagurjavrrit

Tiistaina 31.7.2018 herätys klo 06:00, hiukan pilviharsoa oli taivaalla, mutta oli aurinkokin ja paistoi lämpimästi. Tuuli kävi kohtalaisen reippaana lännestä. Reiter pippurisen lihapadan (Rice with beef and pepper), kahvit ja keksit huitaisimme pikapikaa tuulen suojaan. Kävelemään pääsimme klo 08:22. Helteisen lämmin päivä oli taas odotettavissa ja auringolta suojaava varustus oli jälleen päällä. Nyt otimme kompassisuunnan kohti Ragnarokk-autiotupaa, jonka olimme edellisenä päivänä nähneet Skipskjölenin huipulta.

Kuivankarua kivikko-soratasankoa Taivalsimme kuivankarua kivikko-soratasankoa, jossa aina välillä oli jokunen ruohotupas, maisema toi mieleen aavikon. Kuuma helteinen sää sopi tunnelmaan. Kun autiotupaa ei sitten tullutkaan eteemme, piti kaivaa GPS-laite taas esiin ja suorittaa tarkempi olinpaikkamme määritys sekä autiotuvan paikan määritys. Totesimme kulkeneemme hieman liiaksi itään ja tupa olisi n. 800 metriä meistä vasemmalle. Sieltähän Ragnarokk-tupa sitten löytyikin, kuivan puronkurun laidalta. Tupa oli hyvässä maalissa, tuvan vieressä oli uusi ulkohuussi vielä kumollaan paikoilleen asettamista vailla. Tämäkin tupa oli Punaisen Ristin ylläpitämä, tuvassa oli neljä vuodepaikkaa ja tarvittava autiotupavarustus. Lisävarusteena oli radio, johon sai virtaa sen kyljessä olevaa kampea veivaamalla. Veivasimme ja kuuntelimme, samalla suklaapatukat ja beef jerkyä syöden. Ohjelma oli ensiksi venäjänkielistä, mutta norjalainenkin kanava löytyi. Lueskelimme tuvan vieraskirjaa sekä lehteä, jossa oli artikkeli Huippuvuorten alueen viimeisistä keripukki-sairauteen menehtyneistä vuonna 1920. Onneksi meillä oli askorbiinihappoa urheilujuomajauheessa. Tauon jälkeen läksimme alas pitkin tuvan vieressä kulkevaa purouomaa, hieman alempana purossa oli jo vähän vettäkin. Seurailimme puroa edelleen kunnes uoma muuttui jyrkempiseinäiseksi kuruksi. Suuntasimme vasemmalle harjanteen yli ja laskeuduimme sitten Gargasjohkan kuruun. Kuru tarjosi sopivan taukopaikan iloisesti solisevan puron ruohikkoisella rantamalla, pysähdyimme tankkaamaan vettä ja syömään suklaapatukat.

Soista tunturinummea

Sitten nousimme kurusta sen pohjoispuolelle reilun 300 m korkeudelle tasaiselle soiden kirjomalle tunturinummelle. Kulkeminen täällä sujui helposti, sillä kuuma kesä oli kuivattanut suot. Kuumassa säässä kuivuminen uhkasi meitäkin ja vettä piti juoda jokaisella kohdalle osuvalla purolla, aamun tuulikin oli jo tyyntynyt. Kun sitten näimme alarinteessä taas Björnskardhyttan, päätimme vetäytyä autiotupaan suojaan paahtavalta auringolta. Tuvassa ruokailimme loput päivän beef jerky annoksesta ja luimme vieraskirjaa. Tuvassa oli myös kirja, joka kertoi toisen maailmansodan aikana Finnmarkissa toimineista partisaaneista sekä joitakin valokuvateoksia. Yksi näistä käsitteli norjalaisten ulkoilmaelämää Finnmarkissa painottuen kalastukseen ja metsästykseen, muihin teoksiin emme lähemmin tutustuneet. Lepäilimme tuvassa, nukuimmekin tovin, sitten virkistyneinä jatkoimme päivän taivalta suuntana Njuvccagurjärvien laakso meistä itään. Saavutimme laakson järvistä pienemmän, eteläisemmän kohdalla. Laskeuduimme alas etsien teltan paikkaa, mutta järven ranta sekä laakson pohja olikin kosteata heinikkomaata. Kuljimme laaksoa etelään päin mutta sopivaa teltan sijaa ei löytynyt. Kun laaksokin edessäpäin vaikutti vain kapenevan, päätimme nousta laakson itäreunalle ja etsiä leiripaikan ylempää. Siellä ei vettä olisi, joten otimme 10 litran tonkan täyteen vettä ja lähdimme vasta sitten rinnettä ylös. Eipä tarvinnut nousta kuin 40 korkeuserometriä, kun jo melko tasaisen näköinen ja kuiva telttapaikka löytyi. Leiriydyimme klo 18:37 232 m korkeudelle, päivän kävelyn mitta oli 16,1 km. Päivä oli jo neljäs helteinen patikkapäivä ja tähän saakka lämpimin. Repussa suklaapatukat olivat kuumuudessa pahoin pehmentyneet, Marabou Dubbel Nougat oli muuttunut aivan nestemäiseksi ja mikä pahinta, sen käärepaperi oli auennut ja neste oli levinnyt rinkkaan. Puhdistustoimia seurasi. Iltaeväänä maittoi Reiter kanarisotto (Chicken risotto). Ilta jatkui tyynenä ja aurinkoisena, illan mittaan pahin helle hellitti. Tein vielä iltalenkin noin puolen kilometrin päässä ylärinteessä olevalle pikkujärvelle ja kävin järvessä pulikoimassa. Senpä jälkeen oli kevyt olo kun alarinteeseen loikkien palailin teltalle, maisema oli hieno ilta-auringon kultaamana.

Ilta-auringon kuultamaa maisemaa Njuvvcagurjavrrit - Langryggvatna
Korkeuskäyrä Njuvvcagurjavrrit-Langryggvatna

Keskiviikkona 1.8.2018 herätys klo 06:00, sää oli edelleen aurinkoinen sekä tyyni, lämmin päivä oli taas tulossa. Reiter noodelipata carbonara (Pasta Carbonara with ham) oli tarjolla aamiaisena, lisäksi nautimme pikakahvia ja keksiä, kuten aamurutiineihin kuuluu. Olimme elätelleet ajatusta, että kävisimme vielä Sandfjorddalenin suunnalla, mahdollisesti Telegrafhyttalla, jos kävelykunto, säätila ja muut olosuhdetekijät sen sallisivat. Karttatarkastelussa näytti sillä suunnalla olevan pari hieman isompaa järveä, Langryggvatna, joissa varmaankin olisi vettä ja näin ollen mahdollisuus leiriytymiseen. Näille järville päätimme suunnata. Auringolta suojaava vaatetus ym. varustus oli taas käytössä, liikkeelle lähdimme klo 08 jälkeen. Suunta oli suoraan järviä kohti, maasto oli tunturinummea, välillä vähän kivikkoakin. Hieman pilviä ilmaantui taivaalle aamun mittaan, jonkin verran tuultakin. 6 km kävelyn jälkeen pidimme suklaapatukkataukoa Ovllanddeoaivin koillispuolella, jäljellä oleva osuus päivän reitistä näkyi tähän hyvin. Matka jatkui tunturitasangolla, suot olivat täälläkin kuivahtaneet, heinikkoa oli jonkin verran, maa oli halkeillut kuivuudesta ja kuivuneita lampia näkyi. Nyt maasto toi mieleen savannin, sellaisen puuttoman. Joitakin antilooppiparttioita näytti kulkevan etäällä. Tätä tasankoa elävöitti pari vastaamme tullutta poikkikurua, joissa purot virtasivat ja ruoho oli vehreämpää. 12 km kohdalla purokurussa pidimme taas tauon ja söimme suklaapatukat. Raahustimme sitten vielä viimeisen harjanteen yli ja saimme näkyviin Langryggvatna järvet. Klo 14:05 leiriydyimme järvistä isomman, eteläisemmän luoteiselle rantamaalle 253 m korkeudelle, päivän aikana patikointia tuli 11,9 km.

Leiri Langryggvatna järvien lähettyvillä Järvellä oleilleet viitisentoista joutsenta eivät seurastamme perustaneet, vaan poistuivat vähin äänin eteläkaakon suuntaan, osa lentäen, osa kävellen. Ei niin vähä-ääniset lokit jäivät järvelle. Leirivedet saimme järveen pohjoisesta laskevasta purosta, maastossa näkyi joutsenten oleilun merkkejä kosolti ja veden laatu arvelutti hieman. Sää jatkui edelleen kuumana, järven vesi oli melko lämmintä ja siinä tarkeni hieman uidakin. Painostava helle vaihtui sitten ukkoseen, joitakin sadepisaroitakin tuli. Ukkonen ei tullut aivan kohdalle, lounaistuuli kuljetti sen pohjoisen kautta ohitsemme. Päivän päätteeksi illallistarjoiluna oli Reiter currykana riisillä (Chicken korma curry) höystettynä suolapähkinöillä. Ennen yölepoa pohdimme seuraavan päivän ohjelmaa. Arvioimme, että retkikunto ei sallisi jatkaa reissua enää Telegrafhyttalle saakka, koska autolle paluuseen pitäisi varata aikaa. Sen sijaan voisimme tehdä päiväretken Telegrafhyttalle, ilman painavaa kantamusta olisi helppo heittää edestakainen lenkki.

Langryggvatna - Telegrafhytta - Langryggvatna
Korkeuskäyrä Langryggvatna-Telegrafhytta-Langryggvatna

Torstaina 2.8.2018 herätys klo 05:00, sää oli edelleen lämmin ja aurinkoinen, huomasimme tuulen kääntyneen, nyt tuuli pohjoisen puolelta. Aamupalana oli Reiter metsästäjän pata (Beef noodles and musrooms), kahvit ja keksiä. Auringolta suojaavalla vaatetuksella varustautuneina ja vain välttämätön päiväretkivarustus rinkoissa läksimme kävelemään klo 06:40. Suunta oli aluksi pohjoiseen, nousimme noin 300 metriin. Samalla pilviä ilmaantui taivaalle enemmän ja tuuli koveni. Kun saavutimme Sandfjorddaleniin laskevan sivukurun, oli tuuli jo varsin navakka ja lippalakista sai pitää kiinni, ettei se lähtenyt tuulen mukana. Käänsimme suunnan kohti koillista seuraten Sandfjorddalenia sen etelälaidalla noin 300 m korkeudella. Seuravan jyrkän sivukurun yläpäässä oli tuulen suojaa ja vettä tarjolla ja pidimme siinä tauon suklaapatukan kera. Matkan jatkuttua tulimme kohtaan, jossa rinne alas Sandfjorddaleniin on varsin jyrkkä, tässä tuuli oli jo niin kova, että horjutti kävelijää ja valokuvia oli vaikea ottaa heilumisen vuoksi. Matka kuitenkin eteni ja vielä joitakin sivukuruja ohittaen saavuimme lopulta harjanteelle, joka laskee Sandfjordelvan luo Telegrafhyttan lähellä. Laskeuduimme harjanteen alas ja joen varteen päästyämme etsimme sopivaa kohtaa joen ylittämiseen. Joessa oli sen verran vettä, että sen yli pitäisi kahlata. Sopivin ylityskohta löytyi joessa olevan pienen saaren ylävirran puolelta, missä virta oli hieman heikompi eikä vesi ollut kovin syvää. Vuoden 2017 vaelluksen kahlauskokemuksesta viisastuneina otimme pitkät housut pois ennen kahlausta, jalkineiksi vaihdoimme Feelmax kahlausjalkineet ja lämpötasapainon säilyttääksemme puimme päälle kuoritakit. Vesi oli täällä kovin kylmää, kahlaus sujui kuitenkin helposti, vettä oli polveen saakka.

Joen ylittäminen kahlaamalla Kävelimme sitten Telegrafhyttalle, saavuimme sinne klo 11:20 ja tuvan edustan penkillä istuen kuivailimme jalat ja puimme pitkät housut ja vaelluskengät takaisin. Telegrafhytta on mökin seinässä olevan kyltin mukaan Vardön urheilukalastaja- ja metsästäjäyhdistyksen ylläpitämä. Tupa oli hyvässä maalissa, kattohuopakin vaikutti uudelta. Tuvan eteisessä uusi ulko-ovi odotti asentamistaan. Tuvassa oli neljä vuodepaikkaa, kamina toimi lämmönlähteenä ja eteisessä oli kaasuliesikin. Pidimme taukoa tuvassa, luimme vieraskirjaa, muuta lukemistoa ei tuvassa ollutkaan. Eväinä nautimme suklaapatukat ja beef jerkyä. Ulkona sää pilvistyi edelleen eikä aurinko enää paistanut, tuuli oli kova täälläkin. Melko pian tuumasimme, että olisi parasta lähteä paluumatkalle, että ehtisimme ennen iltaa teltalle, olihan kyseessä päiväretki. Ylhäällä tunturissa tuuli oli ollut turhan kova, joten päätimme tehdä paluunmatkan alhaalla Sandfjorddalenissa joen rantaa seuraten. Ylhäältä oli näyttänyt, että joen eteläinen ranta olisi helpompi kulkea, pohjoisrannalla oli rantatörmä joissain kohdissa näyttänyt putoavan jyrkkänä jokeen. Kahlasimme siis taas joen yli ja lähdimme kulkemaan pitkin laaksoa, kulku seurasi porojen polkuja, välillä oli pitkää heinikkoa, välillä varpukangasta. Alhaalla laaksossakin tuuli oli varsin kova ja puuskainen.
Sandfjorddalen Poropolkujen seuraaminen sujui hyvin, kunnes tulimme kohtaan, jossa joen ranta oli jyrkkää kalliota, joessa näytti olevan paljon vettä ja virtausta kallion juurella. Vaihtoehdoksi jäi seurata poropolkua ja ohittaa jyrkkä kallio yläpuolelta. Kallion yläpuolellakin sivurinne oli melko jyrkästi viettävää ja puuskittainen tuuli horjutti tasapainoa välillä, joten kulkeminen kävi aika jännittäväksi tässä kohden. Selvisimme kuitenkin haavereitta. Pian alkoi kuitenkin sade ja kuorivaatetus piti pukea päälle. Sitten käännyimmekin pois Sandfjorddalenista pitkin etelän suuntaan loivahkosti nousevaa sivukurua. Tuuli ja sade tulivat nyt takaa ja kulku oli helppoa. Saavuimme teltalle klo 17:40, onneksi teltta oli selvinnyt kovasta tuulesta vaurioitta. Päiväretkelle oli mittaa kertynyt 24,1 km. Edeltävinä päivinä ulkolämpötila oli ollut yli 25 asteen, nyt oli vain 14 astetta ja satoi ja tuuli. Koska oli jo ilta käsillä, ruokailimme Reiter kanarisottoa (Chicken risotto) ja suolapähkinöitä ja kävimme yölevolle klo 20.

Langryggvatna - Skallelva
Korkeuskäyrä Langryggvatna-Skallelva

Perjantaina 3.8.2018 herätys klo 06:00, sää oli sumuinen, tihkusateinen, tuuli oli aika vähäinen, lämpötila ulkona oli 11 astetta. Aamuruokana oli Reiter pasta naudanliha ja paprika (Pasta with beef and pepper), minkä päälle nautimme pikakahvia ja keksejä. Sateinen sää aiheutti aamutoimien verkkaisuutta. Kartalta tutkimme päivän reittiä, tavoitteena oli Komagelvan ylittävä silta, joka onkin tietääksemme ainoa kansallispuiston silta. Siltaa ei karttaan ole merkitty, mutta sen sijainti oli tiedossamme. Haasteena oli sumuisessa säässä löytää sillalle koska näkyvyys oli rajoitettua. Tällä vaelluksella olin jostain syystä innostunut käyttämään kompassia suunnan näyttäjänä ja nyt kartan alalaidan tekstistä selvisi, että täällä kompassi näyttääkin melkein 15 astetta liikaa itään. Virhe kaiketi johtuu siitä, että magneettinen pohjoisnapa ei sijaitsekaan siellä missä pitäisi vaan liikahtelee milloin mihinkin. Tämähän selittikin sen, miksi emme osuneet aiemmin suoraan Falkfjelletin huipulle tai Ragnarokk-tuvalle. Onneksi sentään amerikkalaisiin satelliitteihin saatoimme luottaa. Läksimme liikkeelle klo 08:50 kuorivaatetus päällä. Kaikesta huolimatta otimme kompassi suunnan ja etenimme melko tasaista tunturimaastoa. Kulkeminen oli helppoa ja maastossa oli sen verran vesistöjä ja muita yksityiskohtia, että pysyimme kartalla. Eräällä lammella oli joutsen ja neljä poikasta, poikaset pyrähtivät lentoon, emo jäi lammelle niitä odottelemaan. Sitten edessämme kohosi Ryggfjellet, usean kilometrin pituinen tunturi, joka ei onneksi ole kovin leveä. Tunturin kostea kivikko haittasi menoa hieman. Tunturin harjalta suuntasimme tauolle lammelta 296 m lähtevään kuruun, se tarjosi suojaa tuulelta, joka ei kylläkään ollut kovin kova, mutta kuoriasun alla paita oli märkä ja pysähtyessä alkoi herkästi tuulessa paleltaa. Suklaapatukat syötyämme laskeuduimme alas reiluun 200 metriin tasaiselle suoalueelle. Suo oli edelleen kuivahkoa ja helppokulkuista, mutta siellä oli hilla jo kypsynyt, marjojen syönti hidasti kulkua. Seuraavaksi laskeuduimme laaksoon, jossa virtaa Hubejohka, rinteessä kasvoi mustikkaa. Tästä huolimatta olimme pian Komagelvan sillan luona. Siellä parveili norjalaisen oloisia ulkoilijoita onkivapoineen. Osa istuskeli joen penkalla, osa kulki sillalla edestakaisin ja olipa joen toisellakin rannalla istuskelijoita, yksi seisoi joessa onkien. Odottelimme rantatörmän päällä kunnes ulkoilijat asettuivat ja silta oli taas käytettävissä. Komagelva kulkee sillan kohdalla jyrkkien törmien välissä ja tässä kohden sen poikki olisi ollut vaikea kahlata.

Komagelvan silta Ylitimme joen ja nousimme sitten jyrkkää rinnettä noin 160 m korkeudelle ja pysähdyimme sitten tauolle. Söimme suklaapatukat ja beef jerkyä sekä tutkimme karttaa. Edessä oli tunturin harjanne, sen halki näytti kulkevan mutkainen laakso, jossa kartan mukaan oli puro sekä lampia. Toivoimme löytävämme sieltä hyvän leiripaikan. Jatkomme kulkua ja tulimme maastoon, jota jääkauden sulamisvedet olivat muotoilleet, ns. kames-maastoon. Maastosta erottui terassi, kumpuja sekä aika syvä kuoppakin, suppa, joka oli jäänyt siihen ison jäätikkökappaleen sulaessa. Laakso, johon suuntasimme oli ilmeisesti jäätikköveden aikaan saama reunanläheisuoma. Laaksossa ei kuitenkaan ollut enää vettä, vaan puro ja lammet olivat kuivuneet. Edetessämme näkyväisyys huononi, laakson reunat ohjasivat kulkuamme, kunnes noin 250 m korkeudella laakso loppui. GPS-laitteen avulla suuntasimme 263 m lammelle, maasto siellä oli kosteaa eikä tarjonnut hyvää teltan paikkaa. Nousimme 280 metriin parin törmän väliin tuulen suojaan ja pidimme tauon syöden suklaapatukat. Tästä päätimme suunnata länteen Skallelvskardetin suuntaan katselemaan leiripaikkoja. Sumussa emme juuri nähneet maisemia, maasto kävi aika kivikkoiseksi. Sumun läpi kuulimme Skallelvan ennen kuin se näkyi, äänestä päätelleen joki virtasi kalliolla. Kalliota tuli pian vastaan ja sitten jokikin tuli näkyviin. Ylitimme joen kiviä pitkin. Maasto oli epätasaista ja kivikkoista, teltan paikka löytyi vasta hyvän matkaa alavirtaan kuljettuamme.

Leiri Skallelvan rantatörmälläLeiriydyimme Skallelvan rantatörmälle klo 17:32 205 m korkeudelle, päivän mittaan olimme kulkeneet 20,4 km. Iltapalana söimme Reiter stroganoffin riisillä (Beef stroganoff) sekä suolapähkinöitä. Yölepo alkoi klo 20.

Skallelva - Nattfjelldal
Korkeuskäyrä Skallelva-Nattfjelldal

Lauantaina 4.8.2018 herätys klo 06:00, ulkona sää oli edelleen sumuinen, mutta ei satanut eikä tuultakaan ollut. Nyt alkoi näyttää siltä, että vaelluksemme ei kestäisi aivan kymmentä päivää, joten jouduimme tekemään tiukkoja päätöksiä siitä, minkä maittavista Reiter aterioista raskisimme jättää syömättä ja mitkä syötäisiin. Tänä aamuna aamiaiseksi valikoitui Reiter pasta naudanliha ja paprika (Pasta with beef and pepper). Sen päälle joimme pikakahvit ja söimme keksiä. Pakkasimme tavaramme ja lähdimme liikkeelle klo 08:55, suuntana oli nyt karttaan merkitty Stabbursdalen, jossa virtasi Aitejohka. Arvelimme, että sieltä voisi löytyä seuraava leiripaikka ja vettäkin varmaan olisi. Näkyvyys parani aamun mittaan, sää kirkastui ja vähän aurinkoakin näkyi. Pian pitikin tuulitakki ottaa pois päältä. Maasto oli kumpareista, välillä oli kivikoita, välillä kuivia purouomia, mitään kovin mieleenpainuvia maastonkohtia ei ollut. Etenimme alkuun noin 250 m korkeudella, sitten nousimme hieman korkeammalle. Noin 8 km jälkeen pidimme tauon ja söimme suklaapatukat. Sitten matka jatkui, maasto oli entistä kivikkoisempaa. Tulimme sitten seuraavalle kartassa nimetylle joelle eli Ridelvalle.

Joki kulki kallioon uurtuneessa kanjonissaTässä kohden joki kulki kallioon uurtuneessa kanjonissa, joka oli paikoin melko kapea ja jyrkkäseinämäinen. Laskeuduimme kanjoniin, joen ylitys sujui kiviä pitkin. Pidimme suklaapatukkatauon, samalla tarkastelimme kanjonia muutenkin, olihan se muuhun tämänpäiväiseen maastoon verrattuna aika mielenkiintoinen. Sitten matka jatkui, saavutimme vihdoin Stabbursdalenin, mutta siellä vesi olikin kovin vähissä eikä tasaista teltan paikkaakaan oikein ollut, joten päätimme jatkaa seuraavalle purolle. Tasaista maata ei vain ollut sielläkään, oli vain alas viettävää sivurinnettä. Suurehko lauma poroja laukkasi editsemme ylös tunturiin. Jatkoimme sitten aina Nattfjelldaleniin saakka, laskeuduimme laaksoon ja sieltä joen heinikkoiselta partaalta löytyikin leiripaikka, joitakin koivuja kasvoi alueella.

Porot laukkasivat tunturiin

Leiriydyimme klo 17:00 aikoihin, korkeutta oli 171 m, päiväkävelyn pituus oli 17,8 km. Sää oli iltapäivän kuluessa pilvistynyt, lämpötila ulkona oli 18 astetta. Pian alkoikin sataa. Lukuisten illallisvaihtoehtojen joukosta valintaprosessin lopputulema oli nyt Reiter noodelipata carbonara (Pasta carbonara with ham). Illempana sade taukoisi ja koetin tehdä iltakävelyn Nattfjeldalin kanjoniin, vaan sitten sade alkoikin uudestaan ja palasin teltalle. Yölevolle klo 21.

Nattfjelldal-Vadsö, parkkipaikka
Korkeuskäyrä Nattfjelldal-Vadsö, parkkipaikka

Sunnuntaina 5.8.2018 herätys klo 05:00, oli edelleen sateinen sää, pilvet olivat matalalla. Reiter pippurinen lihapata (Rice with beef and pepper) osui tämän retken viimeiseksi ateriaksi ja syötiin hiljaisuudessa. Sitä seurasi pikakahviseremonia kekseineen. Pakkasimme tavaramme ulkoteltan suojissa ja lopuksi ulkotelttakin paketoitiin. Sade oli jo lakannut, kun lähdimme klo 07 jälkeen patikoimaan viimeistä etappia autolle. Polku oli jo ennalta tuttu eikä enää isompaa innostusta herättänyt. Storelvan sillan luona joimme taas purosta vettä. Takaamme oikealta, Frökendalenin suunnasta saapui tuulen mukana sadealue, joka saavutti meidät hieman ennen kuin ehdimme autolle, onneksi sade ei ollut kovin voimakasta. Autolle saavuimme klo 09:08, korkeutta oli 92 m, patikkamatkaa tuli tälle päivälle 5,9 km. Koko vaelluksen kävelymatka oli 146,2 km.

Vaellus 2018
Korkeuskäyrä Vaellus 2018

Punnitsimme rinkat ja vaihdoimme vaatetuksen. Sitten lähdimmekin autoilemaan, nyt kiersimme Varangin vuonon etelärannan kautta Sevettijärvelle, missä kävimme munkkikahvilla. Autoa tankattiin taas Inarin Nesteellä ja matka jatkui kohti etelää.

Huomioita: yhtenäkään yönä ei palellut. Kartan ja kompassin käyttö kävelyn aikana oli mielenkiintoista, ja Varangin niemimaan maastossa ehkä tarpeellistakin, koska maasto ei ohjaa kulkua samalla lailla kuin Ruotsin isot tunturilaaksot. Maaston eduksi on luettava se, ettei pusikkoa ollut lainkaan. Maaston muita ominaisuuksia ovat tunturien mataluus sekä se, että maaston muodot ovat pitkiä ja loivia, tunturien ylitykset ja kiertämiset vaativat hieman kärsivällisyyttä. Idyllisintä maastossa ovat lukuisat purolaaksot ja -kurut. Kansallispuiston länsi- ja pohjoisosiin voisi vielä joskus käydä tutustumassa.