tunturivaellus.fi

• Suomeksi
• In English
• 🌙 Tumma

Àhkká-tunturi 2026

Reitit

Päiväetapit kartalla

Kesän 2026 vaelluksen kohteeksi olimme sopineet Àhkká-tunturin Ruotsissa. Tämä tunturihan kuuluu Ruotsin yli 2000 metriä korkeiden tuntureiden vähälukuiseen joukkoon, se on 2011 m korkea. Jo vuoden 2006 retkellä koetimme sitä huiputtaa pohjoista kautta, mutta silloin yritys keskeytyi 2003 m korkealle koillishuipulle (Nordosttoppen). Koillishuipun ja korkeimman huipun (Stortoppen) välinen kapea ja kiipeilyä vaativa osa (Haket) oli meille liian pelottava.

Sittemmin on selvinnyt erinäisistä tietolähteistä ( www.pekkavaris.net/sarek2007/, https://tunnelivaeltaja.kuvat.fi/kuvat/1998_Sarek, På fjälltur Sarek – turbeskrivningar, Claes Grundsten, Fjällvandra i Sarek, Fredrik Neregård ), että korkeimmalle huipulle voisi päästä myös etelän puolelta, ruotsalaisittain tavanomaisimman, Hylljökeln jäätikön yli kulkevan reitin lisäksi. Jäätikkövaellukseenhan meillä ei ole varusteita eikä tietotaitoa. Niinpä lähtisimme nyt toiseen yritykseen kohti Àhkká-tunturin korkeinta huippua. Lisäksi suunnitelmissa oli pari oheiskohdetta, joten varusteiden puolesta varauduimme 10 päivän tunturivaellukseen, mukaan tuli siis rutkasti Reiteriä ja muutakin evästä.

Ritsem – Änonjálmme – Rákkasjåhkå

Lauantaina 27.6.2026 lähdimme autoilemaan klo 05:03, tankkasimme auton Haaparannassa ja jatkoimme Tören ja Gällivaaran kautta Ritsemin tielle. 25.5.2026 sattuneen kivivyöryn vuoksi tie oli ollut suljettuna 18.6.2026 saakka. Tien kunto oli melko huono. 24 km ennen Ritsemiä pysähdyimme tien varren levikkeelle ja nautimme lounaaksi herkkulihapullia + pastaa kermakastikkeessa. Jälkiruoaksi oli kahvia ja pullaa. Vaihdoimme samalla vaellusvaatetusta päälle. Ajoimme sitten Ritsemiin laivarantaan parkkipaikalle, saavuimme sinne klo 13:20. Sää oli tuulinen ja välillä hieman sateli, joten laitoimme kuoriasut päälle. Suoritimme rinkkojen virallisen punnituksen, painot olivat 19,7 kg ja 18,6 kg. Laiva, Ms Storlule, joka oli aloittanut liikennöinnin tällä kesäkaudella vasta 26.6.2026, lähti laiturista klo 14:20 (Suomen aikaa). Järven ylitys maksoi 380 SEK/hlö (34,26 euroa) , maksu sujui pankkikortilla. Jo parkkipaikalla olimme tavanneet ruotsalaisen perhekunnan (6 hlö), lisäksi oli pari muutakin matkustajaa. Laivamatkalla perheen isä kertoi, että he olivat menossa STF:n Akkastuganille tapaamaan perheen tytärtä, joka on siellä tuvanhoitajana. Järven ylityksen jälkeen lähdimme tämän porukan perässä kävelemään polkua kohti Akkastugania. Sää olikin aurinkoisempi täällä ja kuoritakit piti ottaa pois.

Tunturituvan luona keskustelimme hetken toisen tuvanhoitajan kanssa, hän kertoi, että huonoa säätä oli luvassa ja varmisteli, että olihan meillä avun hälyttämisen mahdollisuus inreach GPS laitteessamme. Muut jäivät Akkastuganille, me jatkoimme kohti Vuojatädnoa. Polulla oli pitkospuiden uusiminen kesken. Ennen Vuojatädnon siltaa piti kuorihousutkin vaihtaa fleecehousuihin lämpimän aurinkoisen sään vuoksi.

Sillan jälkeen jatkoimme hetken kulkua Padjelantaledeniä pitkin, sitten käännyimme Akkaterassien suuntaan vievälle polulle. Nousimme polkua pusikon halki ylös terasseille puurajan yläpuolelle, yksi rinne oli vähän jyrkempi, muutoin kulku oli helppoa. Nousun jälkeen polku loppui, pidimme puron luona tauon ja söimme suklaapatukat. Sää viileni ja pilvistyi, tuultakin oli, joten kuoritakki oli taas tarpeen. Etenimme sitten Àhkká-tunturin lounaista laitaa Rákkasjåhkålle saakka, enempää emme jaksaneet, joten päätimme leiriytyä, ilta oli jo melko pitkällä, klo 20:31 (Suomen aikaa). Teltalle löytyi tasainen kohta ja pieni purokin oli vieressä. Maisematarjonnasta vastasi ilta-auringon valossa kylpevä Gisuris-tunturi. Ravitsemuksesta vastasi puolestaan Reiter. Laajasta retkiaterioiden kirjosta valitsimme nyt iltahetkeen sopivan keskikevyen Pasta Bolognese with Beef vaihtoehdon. Punainen teltta korosti tomaattikastikkeen sävyä. Päivän aikana olimme siirtyneet 24,86 km, nousumetrejä oli kertynyt 894. Aikaa oli kulunut 6 tuntia ja 35 minuuttia. Telttapaikan korkeus oli 867 m merenpinnan yläpuolella. Sää viileni yötä kohden.

Rákkasjåhkå – Rákkasoalgge – Àhkká – Rákkasoalgge

Sunnuntai 28.6.2026 herätys klo 06:30 (Ruotsin aikaa, johon älykellomme oli siirtynyt ja niin muodoin mekin). Yöllä ei pahemmin palellut, vaikka makuupussien sijasta meillä oli nyt retkiviltit käytössä. Sää oli pilvipoutainen ja tuuleton, lievä viileys lisäsi ruokahalua ja nyt aamiaisena oli Reiter Beef Stroganoff with Rice, tukeva ateria, jonka syötyään jaksaa päivän taas kulkea. Joimme vielä aamukahvit ja söimme keksejä. Sitten olikin leirin purkamisen aika. Hieman mietitytti, että miten saamme tavarat takaisin rinkkoihin, molemmilla oli nyt noin 1 kg painoiset kevytrinkat, joissa ei liiemmin ole taskuja eikä alaosastoja. Kaikki tavarat piti sulloa rinkkaan yläkautta, mahtuivat kuitenkin. Kulkukuntoon päästyämme jatkoimme ylöspäin Rákkasjåhkån viertä Rákkasoalggen satulaan noin 1100 metrin korkeuteen. Sieltä näkyi hieman maisemia, otimme valokuvia. Laskeuduimme sitten hieman vasemman kautta melko jyrkästi lumella. Päästyämme alas tasaisemmalle alueelle aloimme jo etsiä teltalle paikkaa. Sopiva leiripaikka löytyikin melko pian kahden puron välistä nurmen peittämältä soratörmältä. Pystytimme teltan, mielestämme tämä oli varsin oiva paikka telttailuun. Nyt tekemämme siirtymän pituus oli 4,06 km, siihen oli kulunut aikaa 1 tunti ja 43 minuuttia, nousumetrejä oli kertynyt 290. Leiripaikka oli 957 m korkeudella. Saimmekin sitten telttailla, koska alkoi sataa, ulos ei siis voinut mennä. Odottelimme teltassa sateen loppumista vilttien alla pötkötellen ja hieman torkahdellen. Sade sitten loppuikin ja ruokailimme suklaapatukat. Pakkasimme sitten mukaan kaikenlaista tavaraa, mitä saattaisi päiväretkellä tarvita: kartta, kompassi, GPS, kamera, kameran akku, kameran jalusta, untuvatakki, tuulitakki, pipo, kuorikintaat, vettä ja suklaapatukoita. Lähdimme sitten retkelle kohti Àhkká-tunturia. Sateen uhka oli alati läsnä, joten olimme pukeneet kuoriasut päällemme.

Sää jatkui pilvisenä, tunturien huippuja ei näkynyt, alarinnettäkin vain vähän. Pieni tihkusade alkoi aika pian kulkiessamme alarinteen kivikoissa kohti Àhkkán eteläpuolisen jäätikön reunamoreenia. Jäätikön alareunassa oli pienehkö lampi, siitä lähtevästä purosta kuopaisimme mukilliset vettä. Nyt ilmaantui hieman näkyvyyttä ylöspäin, totesimme jäätikön olevan lähes täysin lumen peitossa, näimme Borgtoppenin (1961 m) sekä Stortoppenin ylhäällä. Arvioimme, että jäätikön oikeassa laidassa on vielä runsaasti lunta ja että voisimme kulkea lunta pitkin ylöspäin, kunhan vain emme menisi ulommas jäätikölle, sillä siellä saattaisi olla railoja. Suunnitelmana oli kulkea ensin Borgtoppenin ja Stortoppenin väliseen satulaan ja sieltä sitten harjannetta pitkin Stortoppenille. Nousu lumella oli melko jyrkkää, lumi kantoi hyvin. Jyrkkyyden vuoksi piti edetä sik-sak tyylillä, tämähän on vuoristomaissa tunnettu tapa lievittää kuormitusta jyrkkien rinteiden nousemisessa. Nousun myötä ilmaantui näkyvyyttä myös jäätikön takaseinälle, huomasimme, että jäätiköltä olisi vaikea nousta huippujen väliseen satulaan, jyrkkää kalliorinnettä olisi noustava kymmeniä metrejä. Niinpä suuntasimme huomiomme oikealla olevan rinteeseen, sitä pystyisi kyllä nousemaan ylöspäin ainakin jonkin matkaa. Rinteen loppuosa näytti kyllä sitten jyrkältä ja kallioiselta. Suuntasimme oikealle kivikkorinteeseen. Siinä oli kuitenkin aika vaikea kulkea, kivet olivat liukkaita ja liikkuvia. Siirryimme kulkemaan kivikon sijasta ylöspäin johtavaan lumiränniin, näimme, että lumi jatkui aika ylös asti.

Lumiränni nousi varsin jyrkästi ylöspäin, sik-sakkia piti taas tehdä. Sen verran jyrkkää oli, että montaakaan askelta emme jaksaneet peräjälkeen ottaa, kunnes piti pysähtyä hengitystä tasaamaan ja lihaksia lepuuttamaan. Laskimme, että noin 6 askelta oli pysähdysten väli. Olikohan niin, että viimeisten parin vuoden ajan jatkunut liki taukoamaton liikunnan harrastamattomuus oli tuottanut tulosta? Alaspäin katsellessa rinteen jyrkkyys vähän arvelutti, tässä jos kaatuisi, niin huonosti voisi käydä, liuku saattaisi päättyä vasta alempana kivikossa. Lumiränni haarautui kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla valitsimme vasemman puoleisen haaran. Lopulta rännin yläpää tuli näkyviin, sen yläpuolella näkyi vähän kiveä ja kalliota. Nousimme kallioille ja totesimme olevamme tunturin harjanteella, sillä edessäpäin jyrkkä rinne laskeutui alas valkeaan tyhjyyteen. Ympärillä pilvi oli nyt aika sakeaa eikä harjannetta näkynyt ylöspäin paljoakaan. Pidimme tauon, söimme suklaapatukat ja joimme vettä. Päätimme jättää vaellussauvat tähän, harjanteella ne olisivat vain tiellä. Arviomme, että palaisimme tätä samaa reittiä, joten nyt ei olisi vaaraa siitä, että vaellussauvat unohtuisivat tunturiin (ks. v. 2023 retki). Harjanne jatkui ylöspäin aika loivasti ja oli melko leveä, sen kulkeminen ei tuottanut juurikaan vaikeutta. Paljoa ei ympärille näkynyt, vasemmalla luminen rinne katosi jonnekin alaspäin, oikealla tumma pystysuora kallio jatkui alas sumuun. Tunturin huippu oli lumen peitossa, huipun kivikekoa ei näkynyt eikä juuri muutakaan. Koimme hetkellisesti suurta riemun tunnetta huipun saavuttamisen johdosta. Kuljimme huipputasannetta itäreunan lumilippaa varoen eteenpäin, kunnes tasanne selvästi loppui, edessämme oli nyt Haket, mutta sumun ja lumen vuoksi se ei kunnolla näkynyt. Otimme valokuvat ja käännyimme paluumatkalle.

Vaellussauvat löytyivät ongelmitta. Pidimme taas suklaapatukkatauon, sitten siirryimme lumiränniin ja lähdimme kulkemaan sitä alaspäin. Nyt lumi tuntui pehmeältä ja jalka upposi siihen sopivasti tarjoten hyvän pidon. Rinnekin tuntui nyt loivemmalta ja pian olimme taas jäätikön laidalla. Kulku jatkui helppona, kuin olisimme sunnuntaikävelyllä. Alarinteen märkä kivikko toki tuntui taas arkipäiväisemmältä. Teltalle pääsimme klo 23:01. Myöhäisehköön ajankohtaan sopien oli nyt tarjolla kevyt kasvisvoittoinen Reiter Chicken Risotto with Vegetables. Ennen unen tuloa totesimme, että emme etukäteen olleet oikein uskoneet, että jaksaisimme Àhkkán huipulle saakka. Nousumetrejä kertyi 1116, aikaa kului 6 tuntia ja 49 minuuttia. GPS ilmoitti matkaksi 11,5 km.

Rákkasoalgge – Suottasjvárátjan ja Alep Gássávárasjin väinen puro

Maanantai 29.6.2026 herätys klo 08:30. Yön oli aika lailla sadellut, mutta nyt oli poutaa ja pilvien yläpuolelta auringon valoakin vähän välillä kajasteli, lännen suunnalla tosin oli tummempaa pilveä tulollaan. Aamupalaksi kaipasimme nyt vähän täyttävämpää apetta, joten valitsimme tähän hetkeen vahvistavan Reiter Rice with Beef and Pepper retkimuonan pääruoaksi ja jälkiruokana oli kahvia ja keksejä. Purimme leirin ja pakkasimme tavarat. Lähdimme klo 11 aikaan kävelemään Várdojávrren suuntaan, tarkoituksena oli kulkea ensin Boavtjosjávrren ja Várdojávrren välistä kannasta pitkin ja sitten Gássaláhkon suuntaan. Kuoriasusteet piti pian ottaa pois lämpimän olon vuoksi. Kiersimme ensin kosteikkoalueita, itse kannas olikin sitten erittäin kivikkoinen, kulku siellä oli melko hidasta.

Nousimme sitten Várdotjåhkkån koillisen harjanteen yli ja jatkoimme Suottasjjávrren luo. Kävimme katsomassa ensin pääsisikö järven kapeasta kohdasta yli. Ylhäältä tunturin harjalta oli näyttänyt siltä, että yli saattaisi päästä, vaan ei päässyt, joten kiersimme järven pohjoispuolelta. Suuntasimme sitten etelään. Tummat pilvet lännen suunnalta olivat nyt saavuttaneet meidät ja sade alkoi. Vaihdoimme kuoriasut ylle ja söimme suklaapatukat. Siirryimme sitten Suottasjvárátjan ja Alep Gássávárasjin välissä virtaavan Suottasjågåsjin vartta ylöspäin, kunnes sopivassa kohdassa tasaisemmalla alueella ylitimme puron kiviä pitkin. Telttapaikka löytyikin sitten hetimiten kirkasvetisen pienen puron varrelta klo 16:23. Sade oli loppunut jo aiemmin, joten pystyttelimme teltan rauhassa ja haimme 10 litraa vettä leirivesiastiaan. Vaihdoimme sitten kuivaa vaatetusta ylle. Olimme kulkeneen 13,35 km, aikaa oli kulunut 5 tuntia 25 minuuttia, nousua oli tullut 220 metriä. Telttapaikan korkeus oli 978 m. Telttapaikka olisi oikeastaan voitu katsoa edempääkin, lähempää seuraavaa päiväretkikohdettamme Gassakammennia, mutta arvelimme jaksavamme tästäkin sinne kävellä. Gassakammen on opaskirjallisuuden perusteella helppokulkuinen harjanne, joka johtaa 1914 metriä korkean Gássatjåhkkå-tunturin huipulle, eli se on aivan oivallinen päiväretkikohde tunturivaeltajalle, etenkin hyvän sään sattuessa. Nyt oli kuitenkin taas aika aterioida, päivämatkan oltua maltillinen riittäisi kevyempikin eväs. Nyt valitsimme Reiter Chicken Korma Curry aterian, tässähän on aika eksoottisiakin makuja, kuten ananasta ja rusinaa mukana, mikä vie ajatukset lämpimiin etelän maihin. Vielä ateriaa sulatellessamme alkoi runsas vesisade. - Onneksi ollaan teltassa, satakoon nyt, on sitten huomenna kirkasta, tuumimme. Sitten alkoikin luoteesta kova tuuli, joka pelmautteli telttaa ja painoi takimmaista teltan kaarta luokille. Sateen ääni sen osuessa telttakankaaseen oli kuin paperia revittäisi. Tuumimme, että olemme aika aukealla paikalla, tuulensuojaa ei lähimailla ole. Periaatteessa teltta pitäisi kääntää niin, että pääty olisi tuulta päin, käytännössä emme kuitenkaan viitsineet tähän ruveta. Tietenkin oli vielä niin, että tuulen puolella telttaa oli kallio aika pinnassa eivätkä telttakiilat olleet uponneet maahan kovin syvälle. Kiviä pitäisi laittaa kiilojen päälle. Tietenkin oli vielä niinkin, että lähimpään kivikkoon oli matkaa ainakin 50 metriä. No, kivet saatiin kiilojen päälle, vaellussauvoja pystyi tässä hyödyntämään niin, että laittoi vaellussauvan kiilan päälle ja kivet sauvan päälle kiilan molemmille puolille. Sitten unille.

Tiistai 30.6.2026 herätys klo 07:00. Kova tuuli ja sade olivat jatkuneet koko yön ja jatkuivat edelleen. Sää oli myös melko kylmä, pilviraja oli noin 1000 metrissä. Vallitseva säätila ei siis sopinut hyvin päiväretkeilyyn ja huiputukseen. Niinpä jatkoimme lepäilyä, välillä piti yksi telttakiila käydä kiinnittämässä uudelleen. Klo 12:14 aikoihin oli jo ehtinyt tulla melkoinen nälän tunne, nyt olisi vankka lounas tarpeen ja valinta osui siksi Reiter Pasta with Beef and Pepper Sauce tuotteeseen. Tukeva ateria vaatii pitkän ruokalevon, joten kahvit ja keksiä nautimme vasta klo 14 jälkeen. Sää jatkui varsin vakaasti epävakaana. - Eipä taida päiväretkestä nyt tulla mitään, kun pitää vahtia, että teltta pysyy paikoillaan, pohdimme. Jatkoimme siis lepäämistä. Illalla piti vielä kiristellä teltan narut ja hakea pari kiveä lisää kiilojen päälle.

Päiväretkeilysuunnitelman mentyä mönkään pohdimme jatkoa. Tilasimme sääennusteen GPS-laitteella, sen mukaan seuraavanakin päivänä olisi vielä sadesää, mutta sitä seuraava päivä torstai voisi olla sateeton, joskin pilvinen. Päätimme, että emme jää enää odottamaan tähän leiriin, vaan siirrymme seuraavan päivän aikana uuteen kohteeseen ja varaudumme päiväretkeilyyn sitten torstaina. Nyt ilta kaipasi pientä piristystä, joten kaivoimme rinkasta Reiter Pasta Carbonara with Ham aterian. Tämähän on erittäin hyvä retkiruoka, jonka maku paranee lineaarisesti korreloiden vaelluksella vietettyjen päivien lukumäärän kanssa. Laitoimme levolle klo 21:00.

Suottasjvárátjan ja Alep Gássávárasjin väinen puro – Nijákvágge

Keskiviikko 1.7.2026 herätys klo 07:00. Sade oli jatkunut yön yli, tuuli oli jo hieman laantunut, mutta edelleen luoteen suunnasta. Saisimme siis kävellä vasten tuulta ja sadetta päivän siirtymän aikana. Tämä vaatikin nyt vahvaa ravintoa, joten oli selvää, että nyt syötäisiin Reiter Beef, Noodles and Mushrooms, tuo metsästäjän padaksikin nimetty maanläheinen muhennos. Vasta pitkähkön ruokalevon jälkeen saatoimme ryypäistä kahvit ja syödä mansikkakeksejä. Purkamisen ja pakkaamisen jälkeen lähdimme noin klo 10:25 kävelemään, suuntana oli nyt luode ja Nijákvágge. Kulkeminen oli juuri niin karua kuin olimme ounastelleetkin, vastatuuli ja vesisade toivat mieliin v. 2025 retken autopesulatunnelmat Kungledenillä. Nousimme loivasti sivurinteeseen, pitkään jatkunut sade oli kastellut rinteen suot, pitkävartiset vaelluskengät (Hanwag Brenner Pro Wide GTX/Lundhags Jaure II High) olivat tarpeen.

Saavutimme Nijákriehppejávrásjin ja samalla pilvet, näkyvyys väheni minimaaliseksi. Seutukunta oli kuitenkin jo ennalta tuttua (v. 2009 retki), joten tepastelimme kivikossa järven päähän. Tuuli oli täällä ylempänä viileää ja hieman palelimme, erityisesti käsiä kylmäsi. Taukoilimme kotvan ennen kuin nousimme melko jyrkän lumirinteen Nijákvággen korkeimmalle kohdalle. Nousussa tuli hieman lämmin ja pahin palelu helpotti. Lunta oli Nijákvággessa nyt vähemmän kuin edellisellä kerralla. Laskeuduimme alemmas ensin kurunpohjan lumella ja sitten puron oikean laidan kivikkorinteellä. Huomasimme, että edessä alempana Ruohtesvággessa oli aurinkoista. Pääsimme Ruohtesvággen laidalle ja tutkimme mahdollisuuksia päästä puron yli, lumisilta näkyikin hieman alempana, pääsimme sitä pitkin kätevästi purokurun yli. Nyt olikin jo aika etsiä teltalle paikka silmällä pitäen seuraavaa päiväretkikohdettamme. Hieman, mutta ei liiaksi, kalteva paikka löytyikin 978 m korkeudesta klo 14:20 aikoihin, laitoimme teltan siihen. Tästä telttapaikasta oli muuten ihan hyvät maisemat Ruohtesvággeen ja Ruohtesin tuntureille ja jäätikölle. Korkeatasoinen leiripaikka antaisi hyvän lähtökohdan päiväretkelle, Vesi tosin piti hakea aika kaukaa. Seuraava kohteemme olisi Kantberget, kirjallisuuden mukaan helppokulkuinen hienoja maisemia tarjoava harjanne, jota pitkin voi kävellä korkeimmalle huipulle 1857 metriin. Tilapäinen auringon paiste vaihtui pian taas sateisuudeksi. Kuuntelimme sateen ropinaa telttaa vasten vilttien alla makoillen ja söimme pari suklaapatukkaa mieheen. Päivämatkaa oli kertynyt 9,36 km, aikaa kului 3 tuntia ja 55 minuuttia, nousumetrejä tuli 567. Ilta kului sitten lepäillessä ja säätä pidellessä, syötiinpä siinä Reiter Chicken Korma Curry ateriakin auringon paisteesta haaveillen.

Kantberget

Torstai 2.7.2027 herätys klo 07:00. Sää oli sateeton, ei ollut tuulta, pilvet olivat melko ohuita ja korkealla. Ihan kelvollinen sää. Nyt oli siis taas päiväretki edessä, joten aiempaan tapaan ruokailtiin vahvasti energiapitoinen Reiter Beef Stroganoff with Rice, se takaisi riittävät voimat retken toteuttamiseen. Kahvitkin juotiin ja keksejä syötiin myös. Päiväretkeilyvarusteet pakattiin mukaan. Klo 09:20 lähdimme päiväretkelle, nousu alkoi heti teltan pihalta kohti Kantbergetin luoteisharjannetta. Ensin oli leveä jyrkkä rinne, jossa piti usein pysähtyä hengitystä tasaamaan. Alhaalla Ruohtesvággessa näimme kaksi vaeltajaa kulkemassa kohti Nijákvággea.

Pääsimme sitten tunturin kapeammalle harjanteelle, nousu oli täällä loivempaa, maisemia näkyi hyvin, aurinkokin paistoi nyt. Kulku harjanteella oli helppoa, välillä oli hieman kapeampi kohta, mutta ei sekään ollut vaikea. 1730 metrin korkuiselle välihuipulle johti leveä kivikkorinne. Huipulla oli kivikeko, otimme valokuvia hetken. Näimme kaksi vaeltajaa nyt Kantbergetin harjanteen alkupäässä, heillä oli siis sama matka kuin meillä. Välihuipulta matka jatkui kohti 1857 metrin korkuista päähuippua. Aluksi laskeuduimme melko kapeaa harjannetta. Alhaalla harjanne oli kapeimmillaan alle metrin levyinen, kiersimme tämän kohdan oikealta. Siinä oli hieman hankala kohta, kun sileästä kalliosta ei saanut oikein otetta käsillä, olisi pitänyt kiertää vielä muutaman metrin alempaa, kuitenkin pienesti hyppäämällä pääsi tämän sileän kohdan ohi. Patukkatauko pidettiin tässä vaiheessa. Harjanne jatkui leveämpänä ja päähuipulle johti taas leveä rinne, nyt pääosin lumen peittämä. Huippu oli myös täysin lumen peitossa. Älykellon mukaan korkeutta oli 1888 m. Huipun itäreunalle ei voinut mennä, sillä siinä oli todennäköisesti lumilippa. Otimme kuitenkin joitain valokuvia. Pilvisyys oli lisääntynyt ja etelämpänä Ruohtesvággessa näytti jo satavankin, joten päätimme aika pian lähteä alaspäin. Nousun aikana olimme nähneet alas Ruohtesvággen suuntaan vievän lumisen kurun/rännin, arvelimme, että sitä pitkin alas pääsisi sujuvasti. Aluksi lumirinne oli aika jyrkkä ja piti kulkea hieman varovaisesti, näimme tässä vaiheessa, että jäljessämme tulevat 2 vaeltajaa pääsivät 1730 m välihuipulle. Sitten lumi olikin pehmeämpää ja alaspäin meno helppoa, kuin portaita alas kävelyä. Viereiselle Gavelbergetille nousu oli käynyt aiemmin mielissämme, nyt kuitenkin tuntui, että jättäisimme sen toiseen kertaan sään tilan ja voimiemme hupenemisen vuoksi. Pääsimme lunta pitkin 1116 metrin korkeuteen, jatkoimme siitä sitten tunturin laitaa pitkin teltalle, olimme perillä klo 15:33. Matkaa oli taitettu 9,4 km, aikaa oli kulunut 6 tuntia 11 minuuttia, nousumetrejä oli kertynyt 1165.

Teltalla söimme heti suklaapatukat ja myöhemmin vielä erinomaisen maittavan Reiter Pasta Carbonara with Ham aterian. Auringon lämmittämässä teltassa kelpasi loikoilla antoisan päiväretken jälkitunnelmissa. Kyllä on niin, että jos Sarekissa joskus sattuu aurinko paistamaan, niin silloin kannattaa kiivetä jollekin tunturin huipulle, sadepäivät joutaa käyttää laaksojen pohjilla etenemiseen.

Nijákvágge – Änonjalmme – Vájsáluokta – Ritsem

Perjantai 3.7.2026 herätys klo 06:00. Oli edelleen aurinkoista, ei ollut tuulta. Taas olisi ollut hyvä sää huiputukseen, mutta olimme jo Nijákin (v. 2009) ja Kantbergetin huiputtaneet ja muutenkin oli jo aika lähteä paluumatkalle. Kaivelimme ruokavarastoja pohjia myöten ja sieltähän löytyi vielä Reiter Beef, Noodles and Mushrooms eli metsästäjän pata. Tuon kun söisimme, niin ei nälkä pääsisi yllättämään! Kahvit ja keksejä piti toki myös nauttia, tämähän on jo liki neljännesvuosisadan ajan ollut aamuisin käytänteemme vaelluksilla. Keräsimme tavaramme kasaan ja klo 08:30 lähdimme liikkeelle. Laskeuduimme ensin alas Ruohtesvággeen ja ylitimme puron helposti. Jatkoimme selvää polkua Nijákjågåsjin vartta alavirtaan. Sää oli suorastaan kuuma, taivaalla näimme jalaspilviä sekä tornimaisen kuuropilven. Näimme, että kaksi vaeltajaa kahlasi juuri joen toiselle puolelle, samat, jotka olivat olleet edellisenä päivänä Kantbergetillä. He jatkoivat myös kulkuaan alavirtaan. Pohdimme siinä kulkiessamme, että mihinkäköhän he ovat menossa, Gughkesvággeen olisi päässyt paremmin Nijákvaggen kautta, joten varmaan ovat menossa Àhkkálle ja joutuvat kahlaamaan Suottasjjåhkån yli, sehän on tunnetusti vaikea kahlattava. Itse aioimme kulkea joen vartta aina Treparksmötetiin ja Padjelantaledenille saakka, olisihan siinä helppo polku kuljettavana.

Siinä kun nuo kaksi vaeltajaa sitten valmistautuivat kahlaamaan Suottasjjåhkån äyräällä, tuli meille mieleen, että voisimme sittenkin ehkä oikaista hieman ja kulkea taas Akkaterassien kautta. Päätimme mennä katsomaan lähemmin, miltä vesistön ylityksen mahdollisuudet näyttäisivät. Nijákjågåsjissa ei nyt ollut paljoakaan vettä ja ylitys sujui helposti kiviä pitkin. Suottasjjåhkåssa vettä ja virtausta oli selvästi enempi, joessa erottui viistosti sen poikki kulkeva kynnys ja pintakiviä näkyi siellä täällä. Voisihan tuota kokeilla ylittää tuumasimme ja lähdimme pintakiviä ja lähellä pintaa veden alla olevia kiviä pitkin ylittämään puroa. Pian olimme keskellä puroa, vihreänharmaa jäätikkövesi virtasi vinhaa vauhtia yli kivien, arvelutti, että olikohan tullut haukattua liian suuri pala, vastarannalla kaksi vaeltajaa katsoivat menoamme, ja tieto yleisön läsnäolosta lisäsi suorituspainetta. Hieman siinä piti mutkitella ja ottaa muutama pitempikin askel, mutta pääsimme kuivin kengin puron yli. Puron ylitettyämme kävimme keskustelua noiden kahden vaeltajan kanssa, nämä olivat ruotsalaisia arviolta päälle 30 v ikäisiä nuorukaisia, olivat Ritsemistä lähteneet, kulkeneet Sierggavággen kautta Ruohtesvággeen, käyneet Kantbergetillä ja nyt olivat matkalla Akkastuganille. Kantbergetillä he olivat kulkeneet jäljissämme ja sitä myötä uskaltaneet laskeutua alas samaa reittiä kuin mekin, vaikka lumella kulku oli ensin heitä arveluttanutkin. Toivottelimme naapurimaan kansalaisille hyvät jatkoreissut ja lähdimme heidän edellään jatkamaan matkaa. Kuljimme aluksi polkua pitkin joen vartta, sitten päätimme lähteä oikaisemaan oikealle kohti Akkaterasseja. Rinne oli kuitenkin kivikkoinen, pusikkoinen ja soinen eikä edes oikaissut, joten ruotsalaiset ehtivät alakautta edellemme. Sadekin siinä uhkasi ja laitoimme kuorivaatteet päälle, söimme samalla suklaapatukat. Sade ei kuitenkaan kunnolla alkanut. Kuljimme sitten Sjnjuvtjudisjávrásjin ohi terasseille ja yhytimme siellä kulkevan polun. Kuljimme polkua alaspäin pitäen suklaapatukkatauon ennen laskeutumista koivumetsikköön. Nyt kauan odotettu sade alkoi ja ukkonenkin jyrähti kerran. Pohdimme, että mihin saakka jaksaisimme kulkea, viime vuosina ovat meillä päivämatkat lyhentyneet, iän ja sedentaarisen elämäntyylin vuoksi fyysinen kapasiteetti on laskenut. Pohdimme, että liekö Akkastuganilla saunaa vaan muistimme että se ei ole enää käytössä. Pohdimme myös helikopterikyydin hintaa, Akkastuganilla on helikopterin laskeutumisalue, voisimme lentää loppumatkan. Vuojatädnon sillan jälkeen pusikossa polulla kulkiessamme muistimme, että Ms Storlule kulkee kahdesti päivässä, laivan toinen lähtö Änonjálmmesta on klo 19:35. Nyt kello oli vasta vähän yli 16, huomasimme, että saattaisimme ehtiä tähän lähtöön. Pidimme reipasta tahtia ja olimme laivarannassa klo 17:20, kävelymatkaa oli tullut yli 25 km! Sade jatkui ja liikkeen tauottua tuli pian kylmä. Vaihdoimme kuivat paidat ja lämmintä vaatetta ylle ja pidimme sadetta ilmoitustaulun pienen katoksen alla.

Odottavan aika oli pitkä eikä laivaa vain näkynyt järvellä. Pohdimme, voisiko sadesää estää laivan kulkemisen vai oliko perjantai-iltana laivureilla muuta tekemistä. Sadattelimme jo, että täälläkö sitä laivalla ajetaan silloin kuin huvittaa eikä kesäsiltojakaan laiteta paikoilleen vaikka on heinäkuu. Sitten kuitenkin laiva tuli näkyviin ja saatoimme huokaista helpotuksesta. Siirryimme sitten laivaan, missä oli yksi matkustaja matkalla Vájsáluoktaan. Vájsáluoktasta seilattiin sitten Ritsemiin, missä olimme klo 21:20. Vaihdoimme vaatetuksen ja ajelimme Haaparannalle autoa tankkaamaan, sitten kotiin Ouluun.

Huomioita: Nyt on kiivetty Àhkkáa ”eestä ja takkaa”, seuraavaksi voisi kiipeillä massiivin muille huipuille, esim Borgtoppen voisi olla kiintoisa. Myös Gassakammen vaatinee vielä uuden yrityksen. Varustepuolella on enää vaikea keksiä isompia parannuksia, retkiviltit toimivat ja Primus Spindel keittimellä keskikokoinen kaasupullo riitti viisi päivää, jatkossa voisi ottaa mukaan vain kaksi kaasupulloa. Yhdet vaihtosukat riittävät. Kuorihousut ja tuulitakin voisi uusia. housuissa on reikiä ja takissa saisi olla huppu.